Kometos on toimittanut Nesteelle neljä pesuhallia pääkaupunkiseudulle

Pilottihankkeesta lähtenyt yhteistyö Nesteen kanssa on poikinut Kometokselle jo neljä autopesuhallihanketta pääkaupunkiseudulle.

Nesteen asemaverkosto muodostuu lähes 800 Express- ja palveluasemasta ympäri Suomen. Liikenneasemien palvelusta huolehtivat paikalliset kauppiaat ja yrittäjät, joista osa pyörittää ohessa myös autopesuliiketoimintaa.

Nesteen omassa operoinnissa Suomessa on vain miehittämättömiä asemia. Palvelujen automatisointi on kirjattu myös Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön strategiaan.

– Autopesulaliiketoiminnan kasvattaminen on luontevinta olemassa olevilla asemilla, joita operoimme itse. Miehittämättömän mittarikentän ja polttoainemyynnin oheen sopii miehittämätön autopesu, kertoo Nesteen pesuhalliliiketoiminnasta Suomessa vastaava Petteri Kämpjärvi.

Pilottihankkeen kautta alkuun

Yhteistyö alkoi vuonna 2019, jolloin Kometos toteutti Nesteelle pilottina pesuhallin Espoon Karakallioon.

- Sekä Kometoksen referenssikohteet että Karakallion pilottihanke antoivat yrityksestä positiivisen kuvan, ja yhteistyötä jatkettiin. Tuote on hyvä, ja Kometos pystyy tarjoamaan hallitoimituksista kilpailukykyisen hinnan, Nesteen pesuhallien rakennuttamisesta vastaava Rami Pohtila kertoo.

Pitkäikäinen ja kestävä pesuhallirakenne

Kometoksen käyttämä sandwitch-elementti on kehitetty alun perin elintarviketeknologian käyttöön. Kometoksen toimitusjohtaja Raimo Niemen mukaan autopesuhallien olosuhteet ovatkin saman tyyppiset kuin elintarviketeollisuudessa.

– Korkea kosteusprosentti sekä suuret lämpötilaerot ulko- ja sisäpuolella rasittavat rakennetta. Kometoksen kehittämä kondensoimaton ja vettymätön seinä- ja kattorakenne sekä ruostumaton teräsrakenne mahdollistavat pesuhalleihin kestävän ja pitkäikäisen integroidun moduulirakenteen, Niemi lupaa. 

Kometoksen korkea esivalmistusprosentti

Kometoksen autopesukonsepti koostuu yhdestä kolmeen pesumoduulista sekä tekniikkatilasta.

Kapasiteetiltaan 6 autoa tunnissa pesevän FMA-Standard 14:n ydin on miehittämätön pesuhallikokonaisuus, jossa yhdistyy turvallisuus, hyvä pesutulos ja käytettävyysaste sekä vuodenaikojen mukaan muuttuvat ohjelmat. Laitteet toimivat itsenäisesti ja materiaalivalinnoissa on minimoitu ylläpito- ja huoltotarpeet. 

Valmistus, varustelu sekä prosessilinjojen koeajo tehdään Kometoksen tehtaalla Kauhajoella.

– Vastasimme itse perustuksista ja tuotteet ovat olleet asennusta vaille käyttövalmiita saapuessaan meille. Kokonaisuudessaan pesuhallitoimitus perustustöineen kesti kolmisen kuukautta, Pohtila kertoo.

Muutoksia hallien teknisiin ratkaisuihin ei Nesteen toimesta ole tehty. Hallien ulkoinen ilme on toteutettu Neste-brändin mukaisesti.

Luotettava, korkealaatuinen ja toimitusvarma

Pohtilan ja Kämpjärven mukaan Kometoksen materiaalit ovat laadukkaita, ja suunnitteluratkaisut pitkälle mietittyjä.

- Kaikesta näkee, että Kometoksella on pitkä kokemus hallitoimituksista, sanoo Kämpjärvi.

- Hallit toimitettiin täsmällisesti sovitun aikataulun mukaisesti, joten töiden yhteensovittaminen sujui vaivattomasti, jatkaa Pohtila.

Toimivilla, pitkäaikaisilla yhteistyökumppanuuksilla on Nesteelle iso merkitys.  

- Tulevaisuus on vielä auki, mutta Kometos on varteenotettava vaihtoehto myös tulevien vuosien pesuhallitoimituksille, Kämpjärvi toteaa.

Tutustu Finmodules FMA -tuoteryhmään tästä!